News
DOOM UNIT KIERTUEELLE SPARZANZAN KANSSA (29.08.2011)
Tamperelainen, keväällä toisen “The Burden of Bloom” -albuminsa julkaissut Doom Unit lämmittelee ruotsalaista Sparzanzaa heidän Suomen kiertueellaan 12.-29.10. “Tour of the Red-Eyed Pig” -kiertue käsittää yhteensä 11 keikkapaikkaa Helsingistä Ouluun ja Turusta Joensuuhun.
Ruotsalainen metalliairue Sparzanza perustettiin vuonna 1991. Se julkaisi viidennen “Folie à Cinq” -studioalbuminsa keväällä Spinefarm Recordsin kautta. Levyn radiobiisit ovat “Temple of the Red-Eyed Pig” ja “Follow me”. Bändi on tehnyt menestyksekkäitä kiertueita Suomessa ja odotettu paluu Suomen kamaralle tapahtuu kotimaisen Doom Unitin kanssa.
Doom Unitin ensimmäinen “Cross the Line” -pitkäsoitto debytoi listan sijalla 2. Nelikko vietti ison osan vuodesta 2010 tien päällä. Sen biisit ovat soineet radioiden lisäksi myös eri TV-ohjelmapuffeissa. “Killing Time” -biisillään koko kansan tajuntaan ampaissut yhtye oli ehdolla vuoden tulokkaaksi Emma-gaalassa. Bändi sävelsi läpimurtobiisinsä alunperin kotimaiseen kauhuleffaan, mutta nappasi sillä myös Radio Rock Starba -voiton ja lunasti paikan “Harper’s Island” -TV-sarjan trailermusiikkina. Yhtyeen toinen albumi sijoittui TOP20:en ja levyltä poimittu “Reckoning Day” on saanut runsaasti radiosoittoa. Bändi on viettänyt kesän keikkalavoilla.
Video albumin avausraidasta, toisesta singlestä “The Cradle and the Grave” on katsastettavissa: http://www.youtube.com/watch?v=qaRnGMh6k4E
Pressikuvia: http://www.propromotion.fi/media/doom-unit/
“Tour of the Red-Eyed Pig” -kiertue:
12.10. Tampere, Klubi
13.10. Helsinki, Tavastia
14.10. Kuopio, Puikkari
15.10. Joensuu, Kerubi
19.10. Turku, Klubi
20.10. Jyväskylä, Lutakko
21.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
22.10. Oulu, Teatria
27.10. Hämeenlinna, Suisto Club
28.10. Kouvola, Rytmikatti
29.10. Lahti, Finlandia klubi
www.sparzanza.com
www.doomunit.com
KUTSU lehdistötilaisuuteen ke 17.8. rahaa, rokkia ja mielenrauhaa! Timo Kotipelto, Jonne Aaron ja Doom Unit! (17.08.2011)
Jonne Aaron ja bändin pojat myyvät lippuja tänään keskiviikkona 17.8. Kampin edustalla klo. 14.30 alkaen. Tule ostamaan oma lippusi Jonne Aaronilta ja Doom Unitin pojilta illan keikalle mielenterveystyön puolesta.
Lippuja saa myös ostettua ennakoon klo 18-20.00 Walkers kahvilan edustalta (Simonkatu 3 A). Lipun ennakkoon ostaneet (Kampista tai Walker kahvilasta) voivat voittaa fanitapaamisen illalla Doom Unitin, Jonne Aaronin ja Timo Kotipellon kanssa Ravintola DOM Helsingissä! Fanitapaamisia on tarjoalla kymmeniä. Tule hakemaan omasi.
TIMO KOTIPELTO DUO LÄMMITTELEE DOOM UNITIN HYVÄNTEKEVÄISYYSKEIKKAA HELSINGIN DOM:SSA KE 17.8. (17.08.2011)
Doom Unit bändin hyväntekeväisyyskeikka hulinoidaan keskiviikkona 17.8. ravintola DOMessa klo 20.00-01.00 (Fredrikinkatu 42, Helsinki). Lämppärinä TImo Kotipelto duo!
Tapahtumalla kerätään varoja Suomen mielenterveysseuralle. 70% lipputuloista ohjautuu suoraan mielenterveystyön tukemiseen. Tarjolla myös Doom Unit yhtyeen fanituotteita ja uusin levy. Keikkaliput 10 euroa ovelta. Bändipaita ja levy yhteensä 25 euroa paikan päältä. K-18
Tee päivän hyvä teko ja tule mukaan tempaukseen. Laita viidakkorumpu laulamaan ja tule mukaan!
Tapahtumaa ja Suomen Mielenterveysseuraa tukemassa Radio Rock, Timo Kotipelto ja Stratovarius, Jussi 69, Sanoma Digital, Aseman Lapset Ry
DOOM UNIT ESIINTYY SÄRKÄNNIEMEN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISISSÄ LA 27.8! KEIKKA HUIPENTUU ILOTULITUKSEEN! (03.08.2011)
Radio 957:n perinteiset Kesän päättäjäiset juhlitaan Särkänniemessä lauantaina 27. elokuuta. Särkän lavalle nousevat päivän aikana Doom Unit, Reckless Love, Lovex, Haloo Helsinki ja ilta päättyy ilotulitukseen.
Portit aukeavat jo klo 12.00, Doom Unit esiintyy alkuillasta, n. klo 20. Tarkempi esiintymisaikataulu vahvistetaan myöhemmin.